Julkaisen viimeisen postaukseni, joka jäi kummittelemaan luonnoksiin kesällä, nyt. Yli vuosi vaihtoon lähdön jälkeen. Ehkä postaus jäi kummittelemaan, koska tälle reissulle ei halunnut antaa closurea. Ehkä se jäi kummittelemaan, koska en saanut kuvia koskaan siirrettyä koneelle. Tässä se on:
Tänään olen ollut tasan kaksi viikkoa Suomessa. Viimeiset päivät Utrechtissa kuluivat siivillä, eikä lähtö realisoitunut oikein missään vaiheessa. Vieläkään en oikein tajua, että en ole palaamassa sinne enää - ainakaan toistaiseksi.
Viimeinen päivä Utrechtissa oli täydellinen. Näin kavereita, söin viimeistä kertaa Frietwinkelin MAAILMAN parhaat ranskalaiset. Ihan oikeasti, ne on maailman parhaat. Ja sitten mentiin koululle, "valmistuttiin", saatiin todistukset käteen ja puheita pidettiin. Ja tuttuun hollantilaiseen tyyliin naposteltiin bitterballeneita, juustoa ja pähkinöitä sekä juotiin paljon viiniä, limua ja tietysti bisseä. Pari tuntia hurahti koululla luokkalaisten ja opettajien kanssa, jonka jälkeen siirryttiin lyhyeksi hetkeksi vielä Evan kattoterassille meidän "perheen" kanssa. Illalla söimme kolmen ruokalajin illallisen Humphrey'sissa, joka oli ihan kiva yhteinen päätös, ruokakin oli herkullista ja taisimme olla lopussa ainoat vieraat koko ravintolassa! Ilta päättyi kadulle, jonkin rakennuksen (uskomatonta, että en itse asiassa tiedä mikä tämä Oudegrachtilla sijaitseva rakennus on) portaille juomaan vielä viimeiset viinit ja hyvästelemään toisemme. Kyyneleiltä ei vältytty, mutta kokonaisufiilis oli erinomainen!
Seuraavana aamuna pakkasin loputkin kamat väsyneenä, mutta onnellisena. Suljin viimeistä kertaa Spinozaweg 47:n oven ja otin bussin numero 25 alleni kohti Jaarbeurspleinia. Siitä sitten junalla Schipholiin, jonka jälkeen kaikki onkin historiaa. Tällä kertaa matka Suomeen sujui hyvin, oikeastaan tämä matka oli vähemmän tunteellinen kuin edellinen. Pari kyyneltä tuli toki tirautettua, mutta musat korvilla lähinnä hymyilytti. Kiitos Utrecht.
Mitä näinä kahtena viikkona on nyt tapahtunut täällä Suomessa? Olen aloittanut uudessa työssä, viettänyt spontaanin juhannuksen, juossut joka päivä töiden jälkeen tapaamassa ihmisiä, nauttinut viikonlopun jokaisesta sekunnista ja rakastunut Helsinkiin yhä syvemmin. Vielä en ole täysin sopeutunut ajatukseen, että täällä sitä ollaan ja pysytään, mutta onneksi uudet reissusuunnitelmat kummittelevat jo ajatuksissa.
Nämä viisi kuukautta opettivat minulle paljon. Olen aina ollut itsenäinen, rohkea, avoin ja seikkailunhaluinen. Näin epätyypilliseen suomalaiseen tapaan osaan myös kehua itseäni, tai noh, eivät kaikki näitä piirteitä ehkä hyvänä pidä. Mutta minusta on myös tullut pehmeämpi, suvaitsevaisempi, rakastavampi ja pohtivampi ihminen. Viihdyn entistä paremmin yksin, omien ajatusteni kanssa ja olen valmis seisomaan mielipiteideni takana entistä vankemmin. Toisaalta taas olen herkempi taipumaan ja ymmärtämään muita paremmin. Olen ymmärtänyt, ketkä ovat elämässäni tärkeitä ihmisiä ja ketkä haluan pitää lähelläni. Jotkin ihmiset joudun työntämään hieman kauemmas ja joistain haluan tarrata kiinni entistä lujemmin kiinni. Olen oppinut sanomaan "ei" ja olemaan itsekkäämpi. Olen oppinut nauramaan itselleni paremmin ja ymmärtänyt, että asioilla on tapana järjestyä.
Kaikille, jotka ikinä harkitsevat ulkomaille tai vieraaseen ympäristöön muuttoa: tehkää se. Aina voi palata takaisin (ellet olet onnistunut polttamaan siltoja harvinaisen tehokkaasti) ja on ihan okei epäonnistua tai kokea huonojakin fiiliksiä. Ikinä ei voi onnistua, jos ei yritä. Nautinnollista kesää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti