Kohteessa

Pikapäivitys - kohteessa ollaan! Viimeinen vuorokausi Suomessa sujui hyvin. Lähtöön ei liittynyt mitään dramatiikkaa, josta olin ehkä hieman huolissani. Muutaman ihmisen kanssa tätä analysoituani tulin siihen tulokseen, että olen yksin kertaisesti valmis. Valmis lähtemään. Hetkeäkään en ole epäröinyt päätöstäni ja jo alusta asti koko vaihtoprosessissa minulla on ollut selvät sävelet.

Äiti veikin minut hyvissä ajoin tänään aamulla kentälle, reippaat kolme tunti yöunta takanani. Edes näihin viimeisiin ja usein tunteikkaisiin hyvästeihin ei mahtunut dramatiikkaa. Kunhan marssin turvatarkastukseen, ryystin aamukahvin nassuun, kirjoittelin päiväkirjaan ja istuin koneeseen. Lento sujui nopeasti ja Köpiksessä olikin sitten reippaasti vaihtoaikaa. Lounasta, lukemista ja kaupoilla kiertelyä, niinhän ne vaihdot saa kulumaan. Jo Köpiksessä hymyilytti. Kuitenkin laskeutuessani uskomattoman harmaaseen ja synkkään Hollantiin nousi se viimeinen ja toivottu hymy huulille, ehkä se oli se varmin ja selkein merkki, että nyt tehdään jotain, joka pitää saada tehdyksi.

Schipolista nappasin junan Utrechtiin, joka tulikin nopeasti. Koska en entuudestaan omista OV-chipkaardia (paikallinen, maanlaajuinen matkakortti), jouduin ostamaan kertakäyttölipun. Ja koska maksoin sen Master Debitillä, tuli kortille hintaa yhteensä 10 euroa. Joka ei kyllä kirpaise tässä vaiheessa. Saavuttuani Utrechtiin onnistuin jälleen pettämättömän suuntavaistoni avulla valitsemaan oikean uloskäynnin, nappaamaan heti taksin ja kurvaamaan kotiin. Taksille tuli hintaa n. 13 euroa, eli ei paljoakaan.

Kotona minua oli vastassa ihana Rei, joka näytti paikkoja, teki meille ruokaa ja kirjoitti minulle muistilistaa kaikesta olennaisesta, paikallisen silmin luonnollisesti. Hän kuitenkin lähti viemään kaveriaan lentokentälle ja tulee olemaan viikonlopunkin poissa. Huomenna nähdään pikaisesti ja ensi viikolla Rei lupasi viedä minut lähialueelle turistikierrokselle! Toinen kämppis, Roanne, ei ole täällä myöskään, jäi hieman epäselväksi hänen kohtalonsa. Ilmeisen vähän hän on paikalla, mutta olisi kiva nähdä hänetkin pian.

Eli ensimmäinen yö ja todennäköisesti viikonloppukin vietetään ypöyksin kolmikerroksissa hollantilaisessa talossa! Lisää tästä kämpästä ja huoneestani seuraa myöhemmin, laukut on kyllä jo purettu ja taloksi asettauduttu, mutta muutaman jutun haluan vielä ostaa tänne.

Huomenna koululle, paikallinen reittiopas antaa jänniä kävelyreittejä bussipysäkille. Katsotaan, miten selviydyn huomisesta! Nyt unta nuppiin, palaillaan!

Läksiäisiä

Nyt se ilmeisesti alkaa konkretisoitumaan - lähtö. On vietetty jos jonkinlaisia läksiäisiä. Lauantaina oli vuorossa ne "viralliset" läksärit. Mentiin muutaman parhaimman ystävän kanssa syömään, juomaan ja nauramaan. Kuitenkaan vielä viikonloppuna lähtö ei tuntunut todelliselta. Ehkä ensimmäistä kertaa se iski, kun piti sanoa yhdet niistä vaikeista hyvästeistä: sellaiset, joissa kyynel vierähtää poskelle, vaikka kuinka ajattelisi yksisarvisia ja vaahtokarkkeja.

Vuosia olen ollut se, joka sanoo muille "moikka, nähdään kohta". Ihmiset ovat lähteneet ja tulleet aina takaisin. Silti helppoa se ei ole ollut koskaan, mutta siihenkin on turtunut. Nyt ensimmäistä kertaa pääsen (tai joudun) olemaan se, joka sanoo ne heipat. Mutta koska tiedän, että takaisin saa ja pitääkin aina palata, ei ajatus lähtemisestä tunnu niin pahalta. Kunhan vain pääsisi jo lähtemään.

Viikonlopusta toipuessa ja siivouspuuhissa asioita on ehtinyt pohtimaan aika vähän. Tänään taas sanottiin heipat viidelle ihanalle ihmiselle. Ensin superherkkusandorilta Elinalla ja sitten pöytäcurluiltaa kivojen läävien kanssa.

Huomenna sitten loputkin heipat, paitsi onneksi äiti. Mutta kuten jo useaan kertaan todettu: "this is not goodbye, this is bye bye". Huomenna loputkin rätit laukkuun, jes!

Turhautuminen

Edellisessä postauksessa hommat etenivät, nyt tuntuu, että pysytään paikoillaan. Näin missään nimessä todellisuudessa ole, olen saanut tehtyä enemmän asioita viimeisen viikon aikana kuin moneen kuukauteen, mutta uutta tehtävää ilmenee koko ajan. Kun kahden sivun to do -listaltani saan viivattua jonkin yli, tuleekin sähköpostiin uusi hoidettava homma.

Yöeläin kun olen, saan "loistavia" ideoita aamuyön tunteina ja lista pitenee pitenemistään. Kaikki ystäväni tietävät, millainen pakkaaja olen. Pakkaan viime tingassa (usein puolisen tuntia ennen matkalle lähtöä), hätiköiden ja usein unohdan jotain hyvinkin olennaista (viimeisimmälle reissulle muistin esimerkiksi ottaa vinon pinon mekkoja ja hameita mukaan, mutten yhtiäkään sukkahousuja), mutta täytän laukun jollain epäolennaisella (kuten esimerkiksi kahdeksalla parilla tennareita). Pakkauslistaan on neuroottisuuteni myötä kertynyt jo neljä eri kategoriaa: tärkeät, kosmetiikka, vaatteet, asusteet. Nyt jo surettaa, että pitää jättää osa kengistä kotiin koko kevääksi... Vakavia huolenaiheita.

Kaksi muuta vakavaa huolenaihetta on hyvän ripsienpidennysten tekijän löytäminen sekä hyvän kuntosalin löytäminen. Huolenaiheet pyörivät siis (onneksi) turhanpäiväisten asioiden ympärillä - vielä kertaakaan ei ole huolettanut, pärjäänkö uudessa kulttuurissa, löydänkö ystäviä tai iskeekö koti-ikävä.

Miten hommat ovat sitten edenneet? Vuokrasoppari allekirjoitettu, puhelinasioita selvitelty, huomenna uusin rokotteet (hups, pari vuotta myöhässä) ja laitetaan vakuutukset kuntoon äidin kanssa, virkatodistus saatu maistraatista, muuttoilmoitus tehty, Kelalta anottu muutosta opintotukeen, passikuvat toimitettu opiskelijakorttia varten, apteekissa käyty, kaikki postit peruttu... Monen muun vaihdossa olleen kanssa olenkin keskustellut siitä, kuinka paljon vaihtoa täytyy valmistella, verrattuna esimerkiksi "ihan tavalliseen" ulkomaille muuttoon. Ja jes, vaihdon apurahat saatu tilille. Tärkein.

Tänään on tasan kaksi viikkoa lähtöön. Outoa, että joillekin ihmisille on jo sanottu heipat. Toisten kanssa sitä viivytellään ihan siihen viimeiseen hetkeen saakka.. Pian löytyy toivottavasti kuviakin, joita postailla tänne näiden tylsien tekstien kaveriksi.

Loppurutistus valmisteiluissa alkakoon, koitan laittaa vielä välikuulumisia ennen lähtöä!

P.s. Kämppään skeptisesti suhtautuminen lienee turhaa, sillä soppari on allekirjoitettu ja pääsen heti muuttamaan sisään, kun saavun Utrechtiin. Kivaa tavata elämäni ensimmäiset kämppikset! Hangon viikonloppukämppistä ei lasketa. Eikä kommuunia.