Läksiäisiä

Nyt se ilmeisesti alkaa konkretisoitumaan - lähtö. On vietetty jos jonkinlaisia läksiäisiä. Lauantaina oli vuorossa ne "viralliset" läksärit. Mentiin muutaman parhaimman ystävän kanssa syömään, juomaan ja nauramaan. Kuitenkaan vielä viikonloppuna lähtö ei tuntunut todelliselta. Ehkä ensimmäistä kertaa se iski, kun piti sanoa yhdet niistä vaikeista hyvästeistä: sellaiset, joissa kyynel vierähtää poskelle, vaikka kuinka ajattelisi yksisarvisia ja vaahtokarkkeja.

Vuosia olen ollut se, joka sanoo muille "moikka, nähdään kohta". Ihmiset ovat lähteneet ja tulleet aina takaisin. Silti helppoa se ei ole ollut koskaan, mutta siihenkin on turtunut. Nyt ensimmäistä kertaa pääsen (tai joudun) olemaan se, joka sanoo ne heipat. Mutta koska tiedän, että takaisin saa ja pitääkin aina palata, ei ajatus lähtemisestä tunnu niin pahalta. Kunhan vain pääsisi jo lähtemään.

Viikonlopusta toipuessa ja siivouspuuhissa asioita on ehtinyt pohtimaan aika vähän. Tänään taas sanottiin heipat viidelle ihanalle ihmiselle. Ensin superherkkusandorilta Elinalla ja sitten pöytäcurluiltaa kivojen läävien kanssa.

Huomenna sitten loputkin heipat, paitsi onneksi äiti. Mutta kuten jo useaan kertaan todettu: "this is not goodbye, this is bye bye". Huomenna loputkin rätit laukkuun, jes!